MOI ja osallisuus Otalammen koululla

Suvi Puronsuu ja Nina Rantapuu Otalammen koululta Koulutuskeskiviikko-tapahtumassa 4.5.2016.

MOI-hanke Otalammen koululla on tähdännyt osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämiseen Otalammen koululla. Nina Rantapuu ja Suvi Puronsuu summasivat reilun vuoden aikana kertyneitä kokemuksua Koulutuskeskiviikko-tapahtumassa 4.5.2016 (tallenne tapahtumasta, esitys kestää puoli tuntia). Heidän näkökulmansa oli ainerajojen ylittäminen, yhdessä tekeminen ja tiimioppiminen peruskoulussa.

Oppiainerajoja ylittävissä toteutuksissa yhteistyön tekeminen yläkoulussa vaatii erityisesti ohjaamiseen toimivia rakenteita. Ritaharjun koulussa viime vuonna toteutetun ja hyvin dokumentoidun ilmiöviikon havainto oli samanlainen: kun monta opettajaa ohjaa oppilasryhmiä, opettajien pitäisi ohjata samaan suuntaan. Marika Kerola Ritaharjusta tiivisti: ”Aikuisten on ensin opittava tekemään töitä yhdessä. Muuten oppilaiden ohjaaminen sujuvaan yhteistyöhön on mahdotonta.”

Nina Rantapuu pohtii sitä, miten oppiainerajoja ylittävää opetusta suunnitellaan väärin. Opettajat valmistelevat toteutuksia hullun lailla ja sitten oppilaat toteuttavat opettajien suunnitelmat. Suunnittelutyön pitäisi kohdistua suuren sisältömäärän sijaan taitoihin, kuten opiskelutaitoihin, ajattelutaitoihin, luovuuteen, projekti- ja tiimityöskentelyn taitoihin.

MOI-hankkeen välitilinpäätöksessä Nina Rantapuu ja Suvi Puronsuu summasivat hyvin sitä, mistä ovat tulossa, missä ovat nyt ja minne suunta jatkossa:

Uudenlainen toimintakulttuuri ei synny hetkessä. MOI-hankkeessakin oli havaittu, että ensimmiset toteutukset eivät vielä kerro koko totuutta. Ensin kohdataan vastuksia. Oppilaat eivät innostu käskystä. Tarvitaan aikaa ja suuntaa, sitkeyttä , kykyä kestää epävarmuutta ja rohkeutta myös muuttaa suuntaa tarvittaessa. Syksyn päätteeksi hankeblogiin olikin summattu: 

”Olemme selkeästi yliarvioineet sen, mitä voimme vuodessa saavuttaa. Asioiden mittakaava paljastuu juurakkoineen vasta tehdessä. Toisaalta saatamme myös yhtä pahasti alirvioida sen, mitä voimme saavuttaa kymmenessä vuodessa. Kevättä kohden lähdemme paljon viisaampana ja toisaalta emme yhtään vähemmän rohkeina. Suuntaa pitää uskaltaa muuttaa, kokeiluja tehdä hankaluutta sietäen.”

Nina Rantapuu kuvailee Koulutuskeskiviikon esityksessä, että oppilaat ovat koulussa laitostuneet tiettyyn oppimistapaan ja käsitykseen siitä, miten opitaan. Mielikuvana on tietojen muistaminen. Taitojen oppiminen vaatii myös oppilailta uutta ymmärrystä oppimisstä. Selkeästi Otalammella on tapahtunut vähitellen toimintakulttuurin muutos: oppilailta tulee jo omia aloitteita. Muutos vaatii aikaa ja opettelua sekä ohjausta ja tukea. Aiheesta on tärkeää myös osata viestiä vanhempien suuntaan ja keskustella heidän kanssaan.

Digiaikana tarvittavien taitojen jäsentelyä

Maailma ympärillämme muuttuu nopeaan tahtiin. Samalla moni asia pysyy samana tai muuttuu hyvin hitaasti. Tämä ristiriita näkyy esimerkiksi ihmisen aivotoiminnoissa. Evoluution luomat perusrakenteet muuttuvat hyvin hitaasti, vaikka aivot toisaalta ovat erittäin nopeat reagoimaan uusiin tilanteisiin oppimisen seurauksena. On tunnettava omat rajoitukset ja mahdollisuudet hyödyntää järkevällä tavalla ympärillä olevia mahdollisuuksia.

Jos nykyoppijan arkeen liittyvää digitaalisuutta jäsentää yhtenä ainoava valtavana väylänä (tiedon valtatie), moniulotteisuuden hahmottaminen on vaikeaa, ja syntyy liian jyrkkiä yleistyksiä, kuten ajatus diginatiivien sukupolvesta. Harto Pönkä on koonnut erittäin selkeästi jäsennellyn katsauksen tämän ajan keskeisistä taidoista, jotka jakautuvat neljään pääkategoriaan: 1) tapa ajatella, 2) tapa tehdä työtä, 3) työvälineiden hallinta ja 4) toimiminen kansalaisena maailmassa. Kukaan ei ole vahva kaikessa, mutta tunnistamalla omat vahvuutensa, voi hyödyntää niitä ja tarpeen tullen opetella niitä taitoja, joissa on heikko.

Opettajan on tärkeää miettiä jokaisen oppimiskokonaisuuden tavoitteita niin, että vuoden ja vuosien mittaan eri osa-alueiden taitoja harjoitellaan tasapuolisesti, ei pelkkien mieltymysten mukaan ja sattumanvaraisesti. Taidot ovat lapsille ja nuorille väkymättömiä, sillä ne ilmenevät toiminnassa. Jotta oppimista tapahtuisi, on tärkeää nostaa esille ja keskusteluun erilaiset taidot. Tässä mielessä Suomen uudistuneet opetussuunnitelmat ovat edistyksellisiä: laaja-alaisen osaamisen luokittelu ja määrittely on tehty selkeäksi (ks. perusopetuksen e-perusteet).

Laaja-alaisen osaamisen arvo ei ole näkynyt tutkintotodistuksissa, mutta nyt merkkejä osaamisen arvostamisesta on opetussuunnitelmien painotusten ohella nähtävillä mm. jatko-opintojen valintamenettelyn uudistamisessa: ammattikorkakouluihin tulee mahdollisuus esivalintakokeen kautta osoittaa opiskeluvalmiuttaan eli oppiaineiden arvosanat eivät enää toimi karsintakeinona.

Harto Pönkä valmistelee parhaillaan uutta Open somekirjaa, johon tulee luku digiajan taidoista (edellinen Sosiaalisen median käsikirja ilmestyi 2014). Harto vastasi laaja-alaisen osaamisen opettamiseen liittyviin kiperiin kysymyksiin.

Ensimmäinen kysymys liittyy oppijoiden motivointiin. Miten motivoida oppijoita taitojen opetteluun? Työelämän tarpeet eivät tunnu kovin läheisiltä. Harto vastaa:

Oppijoiden motivoinnissa on kyse uteliaisuuden herättämisestä. Jokainen lapsi on luonnostaan utelias ja halukas oppimaan uutta. Valitettavasti koulu ei useinkaan tarjoa tähän lasta/nuorta kiinnostavia tilaisuuksia.

Keinoja motivaation herättämiseksi opetuksessa on useita: laaja-alaiset oppimisprojektit, pelillisyys, tieto- ja viestintätekniikan käyttö, oppimistilanteen vieminen koulun seinien ulkopuolille, uudenlaiset työskentelymenetelmät.

Kyse on paitsi viriketilan ylläpitämisestä vaihtelun avulla myös siitä, että käännetään oppimistilanne oppijalähtöiseksi: annetaan vastuuta työskentelystä oppijoille. Yksi tapa tähän on se, että asioita käsitellään kokonaisuuksina, ns. ilmiöinä, joihin liittyy useita avoimia ongelmia ja niiden kautta opittavia asioita. Liian kaavamaiset ja helpot tehtävät eivät motivoi ketään.

Ilmiöpohjaisessa opetuksessa oppimisprosessi voi lähteä liikkeelle siitä, että oppijat itse tunnistavat aihekokonaisuuteen liittyviä ongelmia ja esittävät niistä kysymyksiä. Oikeiden kysymysten esittäminen lienee pahiten nykykoulussa paitsiossa oleva ymmärtävän oppimisen mekanismi.

Työskentely voi jatkua edelleen omien teorioiden ja vastausten rakentamisena ja tiedonhakuna – parhaassa tapauksessa syklimäisenä asteittain syvenevänä yhteisöllisenä tiedonrakenteluna, jossa ryhmä itsenäisesti tunnistaa ja ratkaisee ongelmia sekä soveltaa oppimaansa tietoa. Esimerkiksi tutkivan oppimisen ja ongelmalähtöisen oppimisen pedagogiset mallit pyrkivät tähän.

Entä miten taitojen oppimista olisi hyvä arvioida – tarvitseeko arvioida?

Arviointi on tärkeä kysymys, sillä kuten sanotaan, sitä opitaan, mitä arvioidaan. Toisin sanoen tulisi pyrkiä arvioimaan sitä, mitä on tavoitteena oppia: taitoja ja kompetensseja, joita tarvitaan eri elämän alueilla: töissä, jatko-opinnoissa, vapaa-ajalla ja yhteiskuntaan osallistumisessa.

Kyse on ymmärtävästä oppimisesta, joka näkyy käytännössä siinä, että oppija osaa soveltaa oppimaansa tietoa. Parhaiten tähän päästään käyttämällä opetuksessa sellaisia ongelmia, työskentelymalleja, materiaaleja ja välineitä, jotka vastaavat koulun ulkopuolisia tarpeita ja tilanteita.

Keskeistä on se, että oppijalta vaaditaan tehtävien ratkaisussa omia päätöksiä ja opittavan tiedon soveltamista. Tärkeimpinä tulevaisuuden taitoina pidetään monimutkaista ongelmanratkaisua, luovuutta sekä ryhmissä työskentelyä. Jos tehtävään vastaamiseen riittää asioiden ulkoa opettelu – joka ei vaadi niiden ymmärtämistä – ei sillä tiedolla tee koulun ulkopuolella juuri mitään.

Huomautat diakoosteessasi, että ”Diginatiiveille pitää opettaa TVT:tä.” Opettajat kaipaavat jonkinlaista lähtökohtaa, jonka varaan rakentaa opetuksen suunnittelua. Digitaitojen paletti on laaja ja vaarana on, että oppija ei opettele vaivalloisia asioita (Exceliä). Taitavuus jollakin osa-alueella hämää. Eräs opettaja kommentoikin kyselyssä: ”Diginatiivi-potaskaa on ilmassa eli näyttää, että tuohan osaa vaikka mitä, varsinkin, jos opettaja on teknologian kanssa epävarma.” Miten tähän saisi systematiikkaa?

Digitaidot voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Toisaalta on kyse kaikille tarpeellisista perustaidoista ja -tiedoista kuten tietoteknisten välineiden peruskäyttötaidosta, verkkoidentiteetin hallinnasta, yksityisyyden suojaamisesta verkossa, tekijänoikeuksista, tietoturvasta sekä vaikkapa tiedostojen säilytys- ja jakamistavoista verkkopalveluissa. Nämä tavoitteet ovat mukana kaikkien koulutusalojen uusissa opetussuunnitelmissa. Lisäksi esimerkiksi monilukutaito on laaja osaamisalue uudessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja sen osaamista on hyvä syventää jatkuvasti eri koulutusasteissa.

Toinen haastavampi osa-alue on kyky valita ja käyttää tarkoituksenmukaisia välineitä (mukaanlukien laitteet ja verkkopalvelut) ja työskentelytapoja kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Siinä yhdistyy keskeiset tulevaisuuden taidot: yksilön kognitiviiset ja metakognitiiviset taidot kuten kriittinen ajattelu ja itseohjautuvuus sekä sosiaaliset taidot kuten viestintä ja yhteisöllinen työskentely.

Lisäksi on oltava kokemuksen mukaan tuomaa kykyä havaita, mikä väline soveltuu juuri käsillä olevaan tehtävään. Opetuksessa tähän viitataan pedagogisen käytettävyyden arvioimisen käsitteellä. Se on mielestäni tärkeä ydintaito niin opettajille kuin oppijoillekin.

Opetuksessa ei kuitenkaan voi lähteä hamuamaan kaikkea kerralla, vaan on edettävä askel kerrallaan: ensin lähdetään liikkeelle yksinkertaisista ja helposti opittavista menetelmistä ja verkkoympäristöistä  – joihin lasken mukaan myös sosiaalisen median palvelut – ja sitten vähitellen mennään yhä monipuolisempiin toteutuksiin.

Harton kokoama esitys tämän vuosisadan taidoista:

Haemme kouluja

Kiinnostaako laaja-alaisten taitojen oppimisen toteuttaminen e-portfolion avulla. Haemme perusopetuksen 8- ja 5-luokkia mukaan tutkimus- ja kehittämishankkeeseemme. Kansainvälinen hanke toteuttaa samalla mallilla portfolioprojekteja 10:ssä maassa. Luvassa on siis mielenkiintoista tuntumaa toteutuksista meillä ja muualla.

Mukaan lähtevät koulut saavat työkalupakin, jossa on mukana suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin apuvälineitä. Työskentely tukee O365:n käyttöä. Jos palvelu ei ole käytössä koulussasi, voit saada sen luokkien käyttöön hankkeen ajaksi. Toteutus voidaan suunnitella tarvittaessa myös muilla työvälineillä toimivaksi (esim. Mahara, Pedanet, Google Classroom).

Koska kyseessä on tutkimushanke, saat toteutusjaksoista myös tutkimustietoa. Mukaan tulee kaikkiaan 500 luokkaa (puolet tutkimusverrokkeja) kymmenestä maasta, joten tutkimustulokset antavat myös vertailutietoja.

Mukaan lähtevät opettajat saavat käyttöönsä suunnittelun ja arvioinnin apuvälineitä sekä koulutusta ja tukea. Ilmoittautuminen helmi-maaliskuussa 2016, suunnittelut ja opettajien koulutukset huhti-toukokuussa, portfolio-opintojaksot lukuvuonna 2016-2017. Ohjaus ja koulutus toteutetaan paikan päällä, joten ajankäytöllisesti osallistuminen on sujuvaa.

Keväälle 2017 järjestetään ITK-konferenssin yhteydessä laaja hankkeen tulosten ja kokemusten esittely, johon halukkaat opettajat voivat osallistua. Myös kokemusten vaihto niin Suomen kuin koko kansainvälisen hankkeen osallistujien kesken tuo ideoita ja menetelmiä kiertoon.