Osallistavan muotoilun keinoin abstraktit OPS-ideat käytäntöön

Tarmo Toikkanen ja Tero Toivanen
Tarmo Toikkanen ja Tero Toivanen (2016)

ATS2020-toteutuksissa tärkeässä roolissa on opiskelujaksojen valmistelu. Pysähdyimme kahden asiantuntijan kanssa keskustelemaan aiheesta peilaten erityisesti uuteen opetussuunnitelmaan. Keskustelemassa olivat oppimispsykologi, opettajankouluttaja ja oppimisen tutkija Tarmo Toikkanen Helsingistä ja erityisopettaja, TVT-kouluttaja ja IT-kouluttajat ry:n puheenjohtaja Tero Toivanen Espoosta, Kilonpuiston koulusta.

Tarmo Toikkanen on ollut kehittämässä vuosina 2010-2014 tuloksekasta osallistavan muotoilun mallia, Edukataa (tuolloin Aalto-yliopistolla työskennellyt Toikkanen on nyt töissä LifeLearn Platform -yrityksessä). Kansainvälisessä EU-rahoitteisessa iTEC-hankkeessa yhdistettiin pedagoginen ja design-osaaminen. Muotoilumallin polkua edeten käsitteellisistä ideoista ja tavoitteista saadaan luotua konkreettisia toiminnallisia kokonaisuuksia, oppimisaktiviteetteja, joita voidaan toteuttaa opetuksessa. Kaiken kaikkiaan iTECin tavoitteet ja tulokset toimivat ATS2020-työskentelylle oivallisena lähteenä (ks. iTECin tavoitteita ja tuloksia kokoava video).

Tero Toivanen kritisoi minuutin tarkkoja oppituntisuunnitelmia, jotka ovat opettajankoulutuksessa olleet perinteinen pedagogisen suunnitteluosaamisen työkalu. Toivasen mukaan tuntisuunnitelmien orjallisen noudattamisen sijaan opettajan on osattava muokata työskentelyä tilanteen mukaan ja sovittaa sitä oppilasryhmälle sopivaksi, myös oppilaiden omia ideoita kuunnellen. Opettaja varmistaa, että opetussuunnitelman tavoitteet toteutuvat. Perspektiivinä yksittäinen oppitunti on liian lyhyt. Sen sijaan tarvitaan laajempaa kehystä työskentelylle. Myös oppilaiden aito vaikuttaminen eli opetussuunnitelmassa korostettu osallisuus toteutuu järkevästi silloin, kun yhteissuunnittelun kohteena on ajallisesti pidempi jänne, kuten esimerkiksi monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa.

Tarmo Toikkanen käyttää mieluummin termiä muotoilu, joka on suunnittelua kattavampi. Muotoilun tuotoksena syntyy toimiva malli, jota voidaan joustavasti sovittaa muuttuviin olosuhteisiin. Edukata-oppaassa tätä mallin sovittamista erilaisiin tilanteisiin ja toimintaympäristöihin kuvataan näin:

”Yhdessä koulussa voi olla käytettävissä kaikki viimeisimmät IT-alan työvälineet, kun taas toisessa voi olla vaikeuksia pitää yhtä tietokoneluokkaa käyttökunnossa. Vastaavasti tietty muotoiluprosessi, joka toimii yhdessä koulussa ja tietyllä opettajalla, ei välttämättä toimi toisaalla. Siitä syystä Edukata-malli joustaa erilaisten ympäristöjen mukaan. Se ei ole mekaanisesti vaihe vaiheelta etenevä menetelmä, joka takaa onnistuneen lopputuloksen.”

”Osallistava muotoilu tarkoittaa, että muotoiluun pyydetään osallistumaan ihmisiä, joihin muotoilun lopputulos todennäköisesti vaikuttaa. Osallistuminen tarkoittaa sitä, että jokaista kuullaan ja että jokainen voi vaikuttaa oppimisaktiviteettien laatimiseen. Kuuleminen voidaan toteuttaa monella tavoin: yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa kommenttien pyytämistä, laajimmillaan muiden ottamista mukaan muotoiluprosessin muovaamiseen. Osallistava muotoilu ei ole vain mukava tapa tehdä asioita. Me uskomme, että yhteistyön avulla voidaan toteuttaa parempia oppimisaktiviteetteja, sillä oppimisaktiviteetit perustuvat osallistujien kiinnostuksenkohteisiin tarpeisiin ja toiveisiin. Osallistava muotoilu tapahtuu aina yhteistyössä.”

Oppimisaktiviteetin (learning activity) muotoilu alkaa tulevaisuusskenaarioista, jotka ovat innostavia näkymiä siitä, mitä oppiminen voisi olla. Aktiviteetin muotoilussa työstetään design-haasteita ja -mahdollisuuksia ja ideoidaan toteutus käyttäen hyödyllisiä resursseja. Oppimisaktiviteetti voidaan toteuttaa oppitunnin aikana tai pidempikestoisesti, joka toteutetaan luokkatilassa, luokan ulkopuolella tai verkkotyövälineillä.  Oppimisaktiviteetit sovitetaan kurssin- tai opintojakson aikajanalle. Oppimaisema.fi -sivustolta löytyy laaja paketti hyviä työkaluja oppimisaktiviteettien rakentamiseen (vastaava englanninkielinen aineisto European Schoolnet / Future Classroom Lab -sivustolla).

Oppimisaktiviteetti kuvaillaan ja ohjeistetaan käytännönläheisesti. Oppimisaktiviteetti voi olla esimerkiksi videon tekeminen, havaintoaineiston kerääminen tai valokuvaaminen luokan ulkopuolella, vertaispalaute, itsereflektio tai audiopäiväkirjan pitäminen. Oppimisaktiviteetti ei siis sinällään ole tunti- tai kurssisuunnitelma vaan ideapohja, jota sovitetaan ja sovelletaan toteutuskohtaisesti. Tärkeää on, että oppimisaktiviteetit ovat ideoita opettajalta opettajalle. Ne on havaittu innostaviksi ja toimiviksi. Oppimaisema.fi-palvelusta löytyy tällaisia kuvauksia, samoin OPH:n Hyvät käytännöt -palvelusta.

Oppimisaktiviteettien muotoilu on tavallaan uusi työvaihe opetussuunnitelman ja oppituntitoteutusten välille. Tarmo Toikkanen totesi, että design-vaihe ei ole ihan helppo myydä opettajille, mutta koska se parantaa lopputuloksia, menetelmien käyttökoulutukset ovat kiinnostaneet. Edukata-koulutuksiin haettiin kokonaisia kouluja ja Suomessa koulutettiin tuhatkunta opettajaa. Kun menetelmä käydään yhdessä läpi, syntyy todellisia eväitä opetuksen uudistamiseen. Koulutuksiin ollaan oltu todella tyytyväisiä. Vaikka hanke on päättynyt, kokeneet Edukata-ohjaajat järjestävät jatkossakin työpajoja (seuraa Edukata.fi-sivustoa, siellä ilmoitetaan työpajoista). LifeLearniin rakennetaan parhaillaan tammikuussa 2017 Educa-messuilla avattavan julkisesti saatavilla olevat oppimispolut, joissa opettajat voivat perehtyä näihin menetelmiin.

Edukata-menetelmä on havahduttanut opettajia löytämään tilanteita, joissa opiskelun ideointia voidaan toteuttaa oppilaiden kanssa. Tero Toivanen korostaa sitä, että opettajan on hyvä olla valppaana, ettei tarjoa oppimissisältöjä liian valmiiksi pureskeltuina. Näin voidaan myös rakentaa siltoja eri oppiaineiden välille. Laaja-alaisen osaamisen taidoissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa oppilaat voivat olla itse suunnittelemassa ja arviointityökin voi jakautua useammalle opettajalle. Opettajat luovat reunaehdot ja antavat sen jälkeen oppilaille haasteen: miten te haluatte oppia tämän, myös niin, että saman asian voi oppia monella eri tavalla, yksin tai yhdessä. Tero Toivanen korostaa myös arvioinnissa tavoitetta suunnata arviointia vaativampiin tiedon käsittelyn taitoihin. Vanha kunnon tutkiva oppiminen toimii hyvänä runkona tälle, muistuttaa Toikkanen.

Miten opettaja sitten oppii muotoiluosaamista? Tarmo Toikkasen kokemus on, että opettajat ovat jo oppimisen muotoilua. Opettajat miettivät muotoilupuolta: miten tätä asiaa kannattaa tuoda esille, kuinka tämä tilanne kannattaa rakentaa, jotta opettajat saavat tästä paremmin irti. Edukataan on koottu ammatti-designareitten työtapoja, mutta loppujen lopuksi ne ovat opettajille aika tuttuja. Muotoiluprosessi tuo tietoiseksi ja tekee näkyväksi tätä osaamista.

Osallistavassa muotoilussa peilataan eri vaiheissa ideoita osallistujien kesken, mukana voi olla opettajien lisäksi oppilaita, vanhempia tai muita. Hyvä idea voi jalostua keksijän kammiossa, muistuttaa Toikkanen. Koska sinä idean keksijänä rakastat sitä ideaa, tarvitset jonkun muun auttamaan idean jalostamisessa. Tämä muotoiluprosessi ei loppujen lopuksi ole mitenkään vaikeaa.

Edukata-oppaassa visualisoidaan hyvin sivuilla 12-13, mistä elementeistä muotoilu koostuu ja millainen polku kuljetaan. Edukata-opas on julkaistu CC BY-SA 4.0 -lisenssillä ja sen ovat tuottaneet iTEC-hankkeessa vuonna 2014 Anna Keune, Tarmo Toikkanen ja Teemu Leinonen (Aalto-yliopiston Media Lab).

voila_capture-2017-01-15_02-45-51_ip

voila_capture-2017-01-15_10-50-28_ip
(Kirjoittaja on lisännyt vaiheita selostavat tekstit.)

Tero Toivanen pohti, että haasteena muotoilun työmallille ja oppiainerajojen ylittämiselle on edelleen opetustyön perinteinen yksinäisen toiminnan luonne. Opettajankoulutusvaiheessa voitaisiin tutustua yhteisopettajuuteen. Toivanen pohtii, että nyt opetuksen uudet suunnat pakottavat opettajat miettimään uusiksi, mitä opettajuus, oma professio oikein on. Tämä muutos vaatii aikaa. Työ pitää organisoida uudella tavalla, sillä uutta ei voi tuoda laittamalla aina vain lisää ja lisää. Kahdesta neljään opettajaa yhteistyössä olisi Toivasen mukaan hyvä kokoonpano.

Tarmo Toikkanen mainitsi hyvänä ja toimivana esimerkkinä yhteisöllisestä opettajuudesta Siltamäen ala-asteen koulun, joka on ollut mukana myös Edukatassa. Koulutuskeskiviikko-tapahtuman tallenteista löytyy hyvä video, jossa rehtori Anna-Mari Jaatinen esittelee Siltamäen Luovan Tulen -mallia: ”Ammatilliset rakenteet pitää olla kunnossa. Opettajien kyky ja sitoutuminen yhteistyöhön. Johtamalla hyvin voidaan vapauttaa energia luovaan yhteistyöhön.”

Tero Toivanen mietti lopuksi sitä, miten kouluyhteisöissä voitaisiin jakaa valtaa alaspäin. Eri koulujen välillä päätöksentekomallit vaihtelevat suuresti. Mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin motivoi ja kiinnittää niin opettajan kuin oppilaan kouluyhteisöön.

Lisätietoja:

– – – – – – – – – –

Loppukaneetti:

Opettajien yksin suunnittelemien oppituntien rinnalla on kouluissa toteutettu eri muodoissaan kautta aikojen oppiainerajoja, luokkarajoja ja koulurajoja ylittäviä tapahtumia, projekteja tai muita temaattisia opintokokonaisuuksia.

  • Kokonaisopetuksella on pitkät juuret (mm. Aukisti Salo) ja oppiainerajoja häivyttäen sitä toteutetaan edelleen alkuopetuksessa. Kokonaisopetus on eheyttävää.
  • Eheyttävä opetus (ks. myös Facebook-ryhmä Eheyttävä oppiminen) yhdistää oppiaineita oppijan näkökulmasta mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Horisontaalinen eheyttäminen kytkee yhteen eri oppiaineita, vertikaalinen eheyttäminen taas luo oppiaineen sisäistä loogista jäsentämistä.
  • Ilmiöpohjainen oppiminen kuuluu samaan perheeseen (ks. Edu.fi Tutkiva oppiminen ja ilmiöpohjaisuus sekä Ilmioppi-blogi ja Facebook-ryhmä Ilmioppi). Siinä erityistä on opiskelijoille merkityksellinen, autenttinen opiskelun kohde, jota voidaan tutkia monitieteisesti ja taiteen keinoin käyttäen esimerkiksi tutkivan oppimisen, ongelmalähtöisen oppimisen tai projektioppimisen metodeja.

Edellä mainitut yksinäisen opettajan oppituntisuunnitelmat lienevät jo pitkälti historiaa myös opettajankoulutuksessa. Suunnitelmien ja mallien tuottaminen näkyviksi mahdollistaa keskustelun ja yhteiskehittämisen. Suomessa on viime vuosina ollut vireillä useampia tämän suuntaisia toimintoja, kuten:

Digiaikana tarvittavien taitojen jäsentelyä

Maailma ympärillämme muuttuu nopeaan tahtiin. Samalla moni asia pysyy samana tai muuttuu hyvin hitaasti. Tämä ristiriita näkyy esimerkiksi ihmisen aivotoiminnoissa. Evoluution luomat perusrakenteet muuttuvat hyvin hitaasti, vaikka aivot toisaalta ovat erittäin nopeat reagoimaan uusiin tilanteisiin oppimisen seurauksena. On tunnettava omat rajoitukset ja mahdollisuudet hyödyntää järkevällä tavalla ympärillä olevia mahdollisuuksia.

Jos nykyoppijan arkeen liittyvää digitaalisuutta jäsentää yhtenä ainoava valtavana väylänä (tiedon valtatie), moniulotteisuuden hahmottaminen on vaikeaa, ja syntyy liian jyrkkiä yleistyksiä, kuten ajatus diginatiivien sukupolvesta. Harto Pönkä on koonnut erittäin selkeästi jäsennellyn katsauksen tämän ajan keskeisistä taidoista, jotka jakautuvat neljään pääkategoriaan: 1) tapa ajatella, 2) tapa tehdä työtä, 3) työvälineiden hallinta ja 4) toimiminen kansalaisena maailmassa. Kukaan ei ole vahva kaikessa, mutta tunnistamalla omat vahvuutensa, voi hyödyntää niitä ja tarpeen tullen opetella niitä taitoja, joissa on heikko.

Opettajan on tärkeää miettiä jokaisen oppimiskokonaisuuden tavoitteita niin, että vuoden ja vuosien mittaan eri osa-alueiden taitoja harjoitellaan tasapuolisesti, ei pelkkien mieltymysten mukaan ja sattumanvaraisesti. Taidot ovat lapsille ja nuorille väkymättömiä, sillä ne ilmenevät toiminnassa. Jotta oppimista tapahtuisi, on tärkeää nostaa esille ja keskusteluun erilaiset taidot. Tässä mielessä Suomen uudistuneet opetussuunnitelmat ovat edistyksellisiä: laaja-alaisen osaamisen luokittelu ja määrittely on tehty selkeäksi (ks. perusopetuksen e-perusteet).

Laaja-alaisen osaamisen arvo ei ole näkynyt tutkintotodistuksissa, mutta nyt merkkejä osaamisen arvostamisesta on opetussuunnitelmien painotusten ohella nähtävillä mm. jatko-opintojen valintamenettelyn uudistamisessa: ammattikorkakouluihin tulee mahdollisuus esivalintakokeen kautta osoittaa opiskeluvalmiuttaan eli oppiaineiden arvosanat eivät enää toimi karsintakeinona.

harto pönkäHarto Pönkä valmistelee parhaillaan uutta Open somekirjaa, johon tulee luku digiajan taidoista (edellinen Sosiaalisen median käsikirja ilmestyi 2014). Harto vastasi laaja-alaisen osaamisen opettamiseen liittyviin kiperiin kysymyksiin.

Ensimmäinen kysymys liittyy oppijoiden motivointiin. Miten motivoida oppijoita taitojen opetteluun? Työelämän tarpeet eivät tunnu kovin läheisiltä. Harto vastaa:

Oppijoiden motivoinnissa on kyse uteliaisuuden herättämisestä. Jokainen lapsi on luonnostaan utelias ja halukas oppimaan uutta. Valitettavasti koulu ei useinkaan tarjoa tähän lasta/nuorta kiinnostavia tilaisuuksia.

Keinoja motivaation herättämiseksi opetuksessa on useita: laaja-alaiset oppimisprojektit, pelillisyys, tieto- ja viestintätekniikan käyttö, oppimistilanteen vieminen koulun seinien ulkopuolille, uudenlaiset työskentelymenetelmät.

Kyse on paitsi viriketilan ylläpitämisestä vaihtelun avulla myös siitä, että käännetään oppimistilanne oppijalähtöiseksi: annetaan vastuuta työskentelystä oppijoille. Yksi tapa tähän on se, että asioita käsitellään kokonaisuuksina, ns. ilmiöinä, joihin liittyy useita avoimia ongelmia ja niiden kautta opittavia asioita. Liian kaavamaiset ja helpot tehtävät eivät motivoi ketään.

Ilmiöpohjaisessa opetuksessa oppimisprosessi voi lähteä liikkeelle siitä, että oppijat itse tunnistavat aihekokonaisuuteen liittyviä ongelmia ja esittävät niistä kysymyksiä. Oikeiden kysymysten esittäminen lienee pahiten nykykoulussa paitsiossa oleva ymmärtävän oppimisen mekanismi.

Työskentely voi jatkua edelleen omien teorioiden ja vastausten rakentamisena ja tiedonhakuna – parhaassa tapauksessa syklimäisenä asteittain syvenevänä yhteisöllisenä tiedonrakenteluna, jossa ryhmä itsenäisesti tunnistaa ja ratkaisee ongelmia sekä soveltaa oppimaansa tietoa. Esimerkiksi tutkivan oppimisen ja ongelmalähtöisen oppimisen pedagogiset mallit pyrkivät tähän.

Entä miten taitojen oppimista olisi hyvä arvioida – tarvitseeko arvioida?

Arviointi on tärkeä kysymys, sillä kuten sanotaan, sitä opitaan, mitä arvioidaan. Toisin sanoen tulisi pyrkiä arvioimaan sitä, mitä on tavoitteena oppia: taitoja ja kompetensseja, joita tarvitaan eri elämän alueilla: töissä, jatko-opinnoissa, vapaa-ajalla ja yhteiskuntaan osallistumisessa.

Kyse on ymmärtävästä oppimisesta, joka näkyy käytännössä siinä, että oppija osaa soveltaa oppimaansa tietoa. Parhaiten tähän päästään käyttämällä opetuksessa sellaisia ongelmia, työskentelymalleja, materiaaleja ja välineitä, jotka vastaavat koulun ulkopuolisia tarpeita ja tilanteita.

Keskeistä on se, että oppijalta vaaditaan tehtävien ratkaisussa omia päätöksiä ja opittavan tiedon soveltamista. Tärkeimpinä tulevaisuuden taitoina pidetään monimutkaista ongelmanratkaisua, luovuutta sekä ryhmissä työskentelyä. Jos tehtävään vastaamiseen riittää asioiden ulkoa opettelu – joka ei vaadi niiden ymmärtämistä – ei sillä tiedolla tee koulun ulkopuolella juuri mitään.

Huomautat diakoosteessasi, että ”Diginatiiveille pitää opettaa TVT:tä.” Opettajat kaipaavat jonkinlaista lähtökohtaa, jonka varaan rakentaa opetuksen suunnittelua. Digitaitojen paletti on laaja ja vaarana on, että oppija ei opettele vaivalloisia asioita (Exceliä). Taitavuus jollakin osa-alueella hämää. Eräs opettaja kommentoikin kyselyssä: ”Diginatiivi-potaskaa on ilmassa eli näyttää, että tuohan osaa vaikka mitä, varsinkin, jos opettaja on teknologian kanssa epävarma.” Miten tähän saisi systematiikkaa?

Digitaidot voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Toisaalta on kyse kaikille tarpeellisista perustaidoista ja -tiedoista kuten tietoteknisten välineiden peruskäyttötaidosta, verkkoidentiteetin hallinnasta, yksityisyyden suojaamisesta verkossa, tekijänoikeuksista, tietoturvasta sekä vaikkapa tiedostojen säilytys- ja jakamistavoista verkkopalveluissa. Nämä tavoitteet ovat mukana kaikkien koulutusalojen uusissa opetussuunnitelmissa. Lisäksi esimerkiksi monilukutaito on laaja osaamisalue uudessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja sen osaamista on hyvä syventää jatkuvasti eri koulutusasteissa.

Toinen haastavampi osa-alue on kyky valita ja käyttää tarkoituksenmukaisia välineitä (mukaanlukien laitteet ja verkkopalvelut) ja työskentelytapoja kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Siinä yhdistyy keskeiset tulevaisuuden taidot: yksilön kognitiviiset ja metakognitiiviset taidot kuten kriittinen ajattelu ja itseohjautuvuus sekä sosiaaliset taidot kuten viestintä ja yhteisöllinen työskentely.

Lisäksi on oltava kokemuksen mukaan tuomaa kykyä havaita, mikä väline soveltuu juuri käsillä olevaan tehtävään. Opetuksessa tähän viitataan pedagogisen käytettävyyden arvioimisen käsitteellä. Se on mielestäni tärkeä ydintaito niin opettajille kuin oppijoillekin.

Opetuksessa ei kuitenkaan voi lähteä hamuamaan kaikkea kerralla, vaan on edettävä askel kerrallaan: ensin lähdetään liikkeelle yksinkertaisista ja helposti opittavista menetelmistä ja verkkoympäristöistä  – joihin lasken mukaan myös sosiaalisen median palvelut – ja sitten vähitellen mennään yhä monipuolisempiin toteutuksiin.

Harton kokoama esitys tämän vuosisadan taidoista: